Tekstin koko
Lauantai 1.11.2014

Tervetuloa teologia.fi -palveluun - Välkommen!

Tämä palvelu esittelee suomalaista yliopistoteologiaa. Tarjoamme 3 kertaa vuodessa vaihtuvan teeman.

Tietoa palvelusta
Hae opiskelemaan teologiaa
Teologinen aikakauskirja
Uskonnontutkija -verkkolehteen
Sijainti:

Pro gradut

Tulosta Sähköposti

Suomenuskoiset erottautuvat muista uuspakanoista

IiroArolaOsa suomenuskoisista vieroksuu uuspakanuutta, vaikka suomenuskoa voidaan pitää selkeästi uuspakanallisena liikkeenä. Erikoisen vastakkainasettelu voidaan selittää sosiaalisen identiteetin teorian avulla. Kyse on siitä, nähdäänkö uuspakanuus kilpailevana ryhmänä vai suomenuskoisuuden yläkäsitteenä.

Etnopakana kunnioittaa paikallisia perinteitä

Suomenusko on yksi nykyaikaisen uuspakanuuden suuntauksista. Se on perusluonteeltaan vapaamuotoinen uskonnollinen liike. Kuten uuspakanuudessa yleensä, liikkeeseen kuuluminen ei edellytä minkään tietyn opin tunnustamista. Sen keskeisimpiä arvoja ovat luonnon ja perinteiden kunnioitus sekä laaja yksilönvapaus.

Suomenusko sijoittuu uuspakanuuden kentällä luontevimmin osaksi etnopakanuutta. Termi etnopakanuus on tutkijan apuväline eikä se ole yleisessä käytössä toisin kuin esimerkiksi uuspakanuuden käsite. Etnopakanuudella tarkoitetaan niitä uuspakanallisia liikkeitä, jotka pitävät tärkeimpänä lähteenään paikallisia esikristillisiä uskontoperinteitä.

Tunnetuin esimerkki etnopakanuudesta on skandinaavisesta muinaisuskosta ammentava ásatrú. Suomenusko ottaa vaikutteensa vastaavasti suomalaisesta mytologiasta ja kansanuskosta. Liikkeen tavoitteena ei ole ennallistaa muinaista suomalaista uskontoa vaan vain hyödyntää sitä nykyaikaisessa uskonharjoituksessa. Tässä suhteessa suomenusko eroaa muista etnopakanallisista liikkeistä kuten liettualaisesta romuvasta.

Vaikka suomenusko on uuspakanallinen liike, osa suomenuskoisista vieroksuu sanaa ”uuspakana”. He eivät halua kutsua itseään uuspakanoiksi vaan he kutsuvat itseään mieluummin suomenuskoisiksi. Tällainen erottautuminen on mielenkiintoinen varsinkin sosiaalisen identiteetin teorian näkökulmasta.

Ryhmä on olemassa vain erotuksena muista

Uuspakanalliset liikkeet ovat määritelmällisesti hyvin hajanaisia. Yksilön uskonnollinen riippumattomuus on uuspakanuuden suurimpia vahvuuksia mutta samalla se vähentää yhteisön yhdenmukaisuutta. Väheneekö siis myös yhteisön merkitys? Tutkin suomenuskoisten yhteisöllisyyttä pro gradu -työssäni.

Tutkielmani lähtökohtana oli sosiaalisen identiteetin teoria. Teorian kehittivät sosiologit Henri Tajfel ja John C. Turner 1950-luvulla. Teorian tärkeimpiä oletuksia on ihmisten jakautuminen sosiaalisiin ryhmiin. Eri ryhmien välillä vallitsee keskinäinen vertailuasetelma, jossa omaa ryhmää pyritään aina suosimaan muihin ryhmiin nähden. Ryhmän perimmäinen tarkoitus on erottua edukseen muista ryhmistä. Ryhmän jäsenyyden kokeminen vaikuttaa ihmisen minäkuvaan. Mairitteleva vertailu takaa yksilölle myönteisen omanarvontunnon.

Sovelsin työssäni laadullisen asennetutkimuksen menetelmää. Haastattelemani suomenuskoiset ottavat tutkimuksessa kantaa väitteisiin, joissa suomenusko rinnastetaan tai asetetaan vastakkain jonkin tietyn ryhmän kanssa. 'Me vastaan muut' -asetelma paljastaa, mihin oman ryhmän rajat vedetään.

Vertailu on väistämätöntä

Tutkimuksessa koeteltiin suomenuskoisten sosiaalisen ryhmän rajoja muun muassa evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja New Age -liikkeeseen kohdistuvilla väitteillä. Suomenuskoiset erottautuivatkin näistä oletetusti omaksi ryhmäkseen. Kirkkoon verrattuna suomenuskolla on selkeä vähemmistöryhmän asema. Haastateltavat kuitenkin näkivät kristinuskon kirkosta erillisenä ilmiönä.

Yhdelläkään haastateltavalla ei ollut mitään erityistä kristittyjä tai kristinuskoa vastaan. Sen sijaan valtionkirkko näyttäytyi heille suomenuskoisten asemaa uhkaavana enemmistöryhmänä. Sosiaalisen identiteetin teorian mukaan vähemmistöryhmien on väistämättä vertauduttava enemmistöön. Ryhmien välisessä vertailutilanteessa pärjää vain, jos enemmistö tunnustaa asetelman. Siksi enemmistön, eli tässä tapauksessa kirkon jäsenten, näkemyksillä on merkitystä vähemmistön sosiaalisen identiteetin kannalta.

New Age -liikkeeseen samaistumista haastateltavat varoivat ja välttelivät. Tämä johtuu ryhmien pintapuolisesta samankaltaisuudesta. On olemassa vaara, että suomenuskoiset niputetaan yhteen New Agen kannattajien kanssa. Vähemmistöryhmien väliset erot eivät ole suurelle yleisölle itsestään selviä. Kumpikaan yllä mainituista vertailuryhmistä – kirkko tai New Age -liike – ei edusta uuspakanuutta. Kukaan tuskin sekoittaa kristittyjä uuspakanoihin mutta uuspakanoiden ja New Agen – ja varsinkin uuspakanoiden ja suomenuskoisten – eritteleminen vaatii jo syvällisempää perehtyneisyyttä.

Vahva identiteetti rakentuu selkeistä rajoista

Tutkimukseen osallistuneilla suomenuskoisilla oli vahva sosiaalinen identiteetti. Uuspakanuuden kenttään suhteutettuna suomenuskoisten ryhmä vaikuttaakin poikkeuksellisen yhtenäiseltä. Vertailu New Age -liikkeeseen toimi osaltaan suomenuskoisten ryhmän uskottavuuden kohentajana. Sama ilmiö on havaittavissa muutamissa muissakin vertailuissa.

Jotkut haastateltavista tekivät eron suomenuskoisten ja satanistien tai kansallismielisen laitaoikeiston välillä, vaikka tutkimuksessa ei ollut mukana niitä koskevia väitteitä. Lisäksi moni haastateltavista käytti vertailuesimerkkinä johtajakeskeisiä kultteja. Myös näistä haluttiin sanoutua irti, sillä väärään karsinaan joutuminen olisi suomenuskoisten identiteetille tuhoisaa. Poissulkeva vertailu tällaisiin ryhmiin paitsi rajaa omaa ryhmää, se saa oman ryhmän myös näyttämään uskottavammalta.

Tutkimuksen hypoteesina oli, että suomenusko ja uuspakanuus ovat haastateltaville jotakuinkin yhtä läheisiä. Osoittautui, että suomenusko ja uuspakanuus nähtiin erillisinä, toisiinsa vertautuvina ryhminä. Tutkijan näkökulmasta voidaan väittää, että suomenuskoiset muodostavat oman ryhmänsä uuspakanuuden sisällä. Kaikki haastateltavat eivät kuitenkaan halunneet samaistua uuspakanoiden ryhmään.

Uuspakana, suomenuskoinen vai kumpaakin?

Ei ole tavatonta, että jotkut uuspakanat kutsuvat itseään yleisesti vain uuspakanoiksi. Uuspakanuus on lähtökohtaisestikin hyvin epämääräinen ja vaikeasti rajattava ilmiö, eikä sen kannattajan tarvitse kuulua mihinkään tiettyyn suuntaukseen. Uuspakanuus on yläkäsite, mutta myös todellinen joukko ihmisiä. Näin ollen se saatetaan käsittää joko kaikkia uuspakanallisia suuntauksia koskevaksi kattotermiksi tai vain joidenkin uuspakanoiksi itseään kutsuvien ihmisten ryhmäksi.

Eräs haastateltavista puhui niin sanotusta ”pakana-scenestä”. Tällä viitataan siihen alakulttuuriin, jonka muodostavat täkäläisissä uuspakanapiireissä vaikuttavat ihmiset. Suomenusko on uusi uskonnollinen liike muiden uuspakanallisten liikkeiden joukossa. Muutamien suomenuskoisten penseä suhtautuminen uuspakanuuteen johtunee osittain sanan merkityseroista. ”Uuspakana” voi tarkoittaa myös ”pakana-scenen” jäsentä, erotuksena suomenuskoisten oman ryhmän jäsenistä. Se, käsitettiinkö uuspakanuus sosiaaliseksi ryhmäksi vai kattavaksi yläkäsitteeksi, vaihteli haastateltavasta toiseen. Sama henkilö saattoi myös ilmentää molempia kantoja.

Ihminen on sekä yksilö että ryhmän jäsen

Syy uuspakanuuden vieroksuntaan löytyy sosiaalisen identiteetin yksilötason ja ryhmätason välisestä erosta. Tajfelin teoria sisältää varauksen, jonka mukaan ihmiset ovat samaan aikaan sekä yksilöitä että ryhmien jäseniä. Yksilöinä haastateltavat pitivät itseään tietenkin suomenuskoisina, mutta joissakin tapauksissa myös uuspakanoina. Ryhmän jäseninä he sen sijaan asettuivat suoraviivaisemmin suomenuskon edustajiksi. Tällöin he saattoivat pitää suomenuskoista liikettä määritelmällisesti uuspakanallisena, mutta itsensä he kokivat nimenomaan suomenuskoisiksi.

Sosiaalisen identiteetin teorian ydin on oman ryhmän erottautuminen muista ryhmistä. Haastatelluilla suomenuskoisilla ei välttämättä ole mitään varsinaista kiistaa muiden uuspakanoiden kanssa. Ryhmien välisessä vertailuasetelmassa kaikki erottautumiset kuitenkin kärjistyvät. Juuri tällaisten loputtomien erottautumisten kautta muotoutuu kuva suomenuskoisten yhteisöstä ja sen jäsenyydestä.


Kirjoittaja Iiro Arola on teologian maisteri. Hänen pro gradu -tutkielmansa, ”Ni sit mä huomasin, et on muitakin kuin minä” – Suomenuskoisten sosiaalinen identiteetti, hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa joulukuussa 2010. Työlle myönnettiin uskontotieteen oppiaineen pro gradu -palkinto.

Pro gradu -tutkielma on luettavissa osoitteessa: < http://tinyurl.com/243uvjx >.


Kirjallisuutta

Adler, Margot: Drawing Down the Moon – Witches, Druids, Goddess-Worshippers, and Other Pagans in America Today. New York: Penguin/Arkana, 1997.

Harvey, Graham: Contemporary Paganism – Listening People, Speaking Earth. New York: New York University Press, 1997.

Harvey, Graham: “Heathenism“. Christopher Partridge (ed.) Encyclopedia of New Religions, New Religious Movements, Sects, and Alternative Spiritualities, 288 – 289. Oxford: Lion, 2004.

Liebkind, Karmela: Me ja muukalaiset – Ryhmärajat ihmisten suhteissa. Helsinki: Gaudeamus, 1988.

Pesonen, Heikki & Huhta, Elina: ”Jumala hameessa? – Identifikaatiot ja erottautumiset jumalataruskonnon teologiassa”. Tuula Sakaranaho (toim.) Retorinen tutkimus uskontotieteessä, 87 – 104. Helsinki: Helsingin yliopisto, Uskontotieteen laitos, 2001.

Sjöblom, Tom: “Contemporary Paganism in Finland”. Jeffrey Kaplan (ed.) Beyond the Mainstream – The Emergence of Religious Pluralism in Finland, Estonia and Russia, 223 – 240. Helsinki: Finnish Literature Society, 2000.

Tajfel, Henri: Human Groups and Social Categories – Studies in Social Psychology. Cambridge: Cambridge University Press, 1981.

Internet-lähteitä

Taivaannaula ry: < http://www.taivaannaula.org/ >.

Hiitola-forumi: < http://www.hiitola-foorumi.net/v3/ >.

Pakanaverkko ry: < http://www.pakanaverkko.fi/ >.

Lehto ry: < http://www.lehto-ry.org/ >.

Jaa tämä Twitterissä
Tule takaisin Alumni
Refo 500 - Connecting you now and thenKyyhkynen-lehden FB-sivuille

Global Digital Library on Theology and Ecumenism

Suurenna tekstiä Oletuskoko Pienennä tekstiä Helsingin yliopisto Itä-Suomen yliopisto