Tekstin koko
Perjantai 18.5.2012

Tervetuloa teologia.fi -palveluun - Välkommen!

Tämä palvelu esittelee suomalaista yliopistoteologiaa. Tarjoamme 3 kertaa vuodessa vaihtuvan teeman.

Tietoa palvelusta
Hae opiskelemaan teologiaa
Teologinen aikakauskirja
Sijainti: Etusivu Kirjaesittelyt Kirkon johtamisvastuu piispojen kollegiolle

Kirkon johtamisvastuu piispojen kollegiolle

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Juha Pihkala: Piispa. Minerva, 2008. 247 s.

Helsingin Sanomat on ottanut äskettäin kantaa kirkon johtajuuskysymykseen. Lehti katsoo pääkirjoituksessaan 30.10.2010, että kirkon johdolla on syytä itsekritiikkiin. Sen kriisivalmius ei ole toiminut hyvin eikä piispakuntaa voi moittia liiasta johtajuudesta. Selvä 63 % enemmistö katsoo, että kirkko on epäonnistunut parisuhdeasian hoitamisessa. Syy on johtajuudessa.

Kun luterilaisessa perinteessä on arvioitu kirkon johtajuutta piispuuden kannalta, silloin on viitattu klassiseen oppilauselmaan, jonka mukaan meidän tulee elää kirkossa ”yhden ainoan pään, Kristuksen alaisina”. Mitä ”yhden ainoan pään” alaisena eläminen lähemmin merkitsee, sen oppilauselma konkretisoi viittaamalla piispoihin. Virkansa puolesta yhdenvertaisina piispat ”pitävät kiinteästi yhtä pysyen yksimielisinä opissa, uskossa, sakramenteissa, rukouksessa ja rakkauden teoissa”.

Suomen tapauksessa piispat joutuvat etsimään kirkon oppia ja etiikkaa koskevissa asioissa yksimielisyyttä piispainkokouksessa. Tämä onkin ainoa instrumentti, jonka äänellä kirkko kertoo jäsenilleen, mitä mieltä se on. Kirkon ääni tulee piispainkokouksesta. Mutta juuri siinä onkin johtajuusongelma, joka paljastuu erityisesti kriisivalmiustilanteessa.

Piispa Juha Pihkala on Tampereen hiippakunnan vuosikirjassa 2008 Piispa (Minerva) ottanut esille kaksi piispainkokoukseen liittyvää ongelmaa: raskaan koostumuksen ja hitaan kokoontumisrytmin. Piispainkokoukseen kuuluu piispan lisäksi asessoreita ja kenttäpiispa, jolloin tämä joukko kykenee periaatteessa kaatamaan enemmistöllään piispojen yksimielisen kannan. Raskassoutuisena ja harvarytmisenä kokous ei pysy nykyajan tahdissa. Pihkalan käsitys on, että piispainkokous olisi nimensä mukaisesti muutettava pelkästään piispojen kokoukseksi, jolla ”tehtäviä olisi entistä vähemmän, mutta niihin voitaisiin paneutua syvällisemmin ja toimittaa saavutetut tulokset markkinoille ajoissa”.

Kirkolliskokouksen on aika antaa säännöksillä piispojen kollegiolle valtuudet kirkon johtamista varten lyhyellä varoitusajalla. Kollegion tehtävänä on sen jälkeen päättää, kuka piispoista kirkon ääntä kulloinkin käyttää.

Kirjoittaja Jaakko Ripatti on teologian tohtori.

Jaa tämä Twitterissä
Tule takaisin Alumni
Suurenna tekstiä Oletuskoko Pienennä tekstiä Helsingin yliopisto Itä-Suomen yliopisto