Tervetuloa teologia.fi -palveluun - Välkommen!Tämä palvelu esittelee suomalaista yliopistoteologiaa. Tarjoamme 3 kertaa vuodessa vaihtuvan teeman. Tietoa palvelusta |
AjankohtaistaAreiopagi.fi - uusi verkkolehti tieteen, filosofian ja teologian suhteista ilmestynytPekka Rautio 25.04.2013 Areiopagi (www.areiopagi.fi/) on viime viikolla aloittanut uusi tieteen, filosofian ja teologian suhdetta pohdiskeleva verkkolehti.
Lehden päätoimittajien, diplomi-insinööri Miikka Niirasen ja teologian lisensiaatti Rope Kojosen mukaan lehden perustamisen taustalla on kaksi pääsyytä: halu herättää uutta keskustelua uskon ja tieteen välille sekä halu edistää tieteidenvälistä keskustelua. − Suomalaisista 47 % uskoo, että tieteellisen maailmankuvan ja uskonnon välillä on jonkinlainen ristiriita, Kojonen toteaa viitaten Tiedebarometrin 2010 tuloksiin. Lisäksi myös uusateismi on nostanut julkisuuteen pitkään muhinutta keskustelua uskon ja tieteen suhteesta, hän jatkaa. − Viime vuosisadan aikainen tutkimus erityisesti kristinuskon ja luonnontieteen suhteesta antaa kuitenkin aihetta ajatella, että uskon ja tieteen suhde voidaan ymmärtää myös myönteisemmin. Areiopagi haluaa tuoda näitä tutkimukseen perustuvia tuoreita näkökulmia mukaan suomalaiseen keskusteluun, Kojonen kertoo.
Miikka Niiranen puolestaan harmittelee omassa ammattikunnassaankin esiintyvää vastakkainasettelua kovien ja pehmeiden tieteiden välillä. − Varsinkin luonnontieteitä opiskelleiden keskuudessa on vahvana ajatus, että kaikki todellinen tieto saadaan vain kovien tieteiden eli luonnontieteiden avulla. Meillä on tarkoitus haastaa tämä itsekin "pehmeän tieteen" alaan kuuluva filosofinen näkemys, Niiranen toteaa.
Lehden ensimmäiset artikkelit käsittelevät muun muassa uusateismin syntyä, uskonnonfilosofi William Lane Craigin käymiä väittelyjä, uskonnon ja luonnontieteiden vastakkainasettelua sekä tieteen ja uskon suhdetta koskevassa keskustelussa esiintyvää ”aukkojen Jumala” käsitettä. Lehden vakituisiin kirjoittajiin kuuluvat Kojosen ja Niirasen ohella muun muassa teologian tohtorit Olli-Pekka Vainio ja Aku Visala, fyysikko Vesa Palonen sekä teologian ja filosofian maisteri Emil Anton.
Lehden nimi Areiopagi symbolisoi kristinuskon ja filosofian kohtaamista. Areiopagi on Ateenassa sijaitseva keskusteluareena, jossa Apostolien teot kertoo myös Paavalin esittäneen kristinuskon puolustuspuheen (Ap.t. 17:16-34).
Lisätietoja: päätoimittajat Miikka Niiranen, s-posti: miikka.niiranen (at) areiopagi.fi & Rope Kojonen, s-posti: rope.kojonen (at) areiopagi.fi
Verkkolehti on luettavissa osoitteessa: http://www.areiopagi.fi/ Sosiaalietiikan päivä 26.4.Pekka Rautio 19.04.2013 Ensimmäinen Sosiaalietiikan päivä järjestetään perjantaina 26. huhtikuuta 2013 kello klo 10.00-15.45 Metsätalolla (Unioninkatu 40, sali 14). Liitteenä ohjelma pdf-tiedostona. Lisätietoja sosiaalietiikan verkkosivuilta: http://www.helsinki.fi/teol/pro/soseth/sosiaalietiikan_paiva260413.html Emerituspiispat Matti Sihvonen ja Wille Riekkinen Karjalan teologisen seuran kunniajäseniksiPekka Rautio 15.04.2013 Kymmenen vuotta Joensuussa toiminut Karjalan teologinen seura on vuosikokouksessaan kutsunut kunniajäsenikseen Kuopion hiippakunnan emerituspiispat Matti Sihvosen ja Wille Riekkisen. Sihvonen oli perustamassa Joensuussa toiminutta teologista keskustelupiiriä Societas Theologica Carelianaa ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana 1970- ja 1980-luvulla. Keskustelupiiriä voidaan pitää Karjalan teologisen seuran aatteellisena edeltäjänä, joka loi pohjaa Pohjois-Karjalassa tapahtuvalle teologiselle koulutukselle. Kuopion hiippakunnan piispana (1984 – 1996) Sihvonen toimi voimiaan säästämättä teologisen tiedekunnan perustamiseksi silloiseen Joensuun yliopistoon. Wille (Vilho) Riekkinen on toiminut teologian opettajana ja dosenttina Joensuun korkeakoulussa ja yliopistossa, sittemmin Itä-Suomen yliopistossa 1980-luvun alusta lähtien. Kuopion hiippakunnan piispana hän toimi 1996 – 2012. Piispa Riekkinen on vahvalla panoksellaan tukenut teologisen tiedekunnan perustamista Joensuuhun ja teologisen koulutuksen säilymistä elinvoimaisena. Kuopion hiippakunnasta tuli hänen piispakaudellaan Joensuun teologisen tiedekunnan tärkein yhteistyökumppani. Lisää artikkeleita...
Sivu 2/28 |