Tervetuloa teologia.fi -palveluun - Välkommen!Tämä palvelu esittelee suomalaista yliopistoteologiaa. Tarjoamme 3 kertaa vuodessa vaihtuvan teeman. Tietoa palvelusta |
Sijainti:
Väitös käytännöllisen teologian alalta 22.9.2007Marita Seitsalo 17.09.2007
Postmodernin isän ihanne on isyyden kokonaisvaltaisuus Toisen ryhmän muodostivat hyppäystarinat, joita Kekäle kutsuu myös kynnys- tai kuilutarinoiksi. Näissä tarinoissa oman isän malli oli koettu joko negatiivisena (kynnys) tai se oli katkennut kokonaan tai ollut siinä määrin etäinen (kuilu), että läheisen isän malli oli jäänyt puuttumaan. Kolmanteen ryhmään kuuluvat isätarinat Kekäle nimesi kriisitarinoiksi. Kriisitarinoissa sinänsä hyvin ja läheisenä alkanutta isätarinaa hallitsi mielenterveysongelmien tai uskottomuuden synnyttämä kriisi.
Keskeinen huomio: isyyden ja ja uskonnollisuuden vahva yhteys
Tutkimuksen mukaan isyyden ja uskonnollisuuden suhde kerrotaan postmodernissa kontekstissa kahdella hyvin erilaisella tavalla. Nämä ristiriitaisilta tuntuvat mallitarinat liittyvät kuitenkin toisiinsa ja itse asiassa edellyttävät toisiaan, kuten kolikon kaksi puolta. Postmodernissa kontekstissa kerrotaan usein patriarkaalisesta uskonnollisuudesta ei-tarina. Tuo tarina kertoo siitä, millaista etäistä ja joskus jopa väkivaltaista isyyttä menneet patriarkaalisen uskonnollisuuden hallitsemat ajat ovat tuottaneet ja millaista isyys ei enää 2000-luvun postmodernissa läntisessä maailmassa saisi olla. Tämä ei-tarina kertoo myös sen, miten patriarkaalinen uskonnollisuus on kautta vuosituhansien legitimoinut isyyden ja uskonnollisuuden tietyt alistavat teemat omalla jumalallisella arvovallallaan. Ei-tarinan mukaan patriarkaalisuus elää edelleen, koska kaikki miehet hyötyvät tuon mallitarinan suomista eduista. Siksi negatiivisen mallitarinan purkavaa työtä tarvitaan yhä, vaikka ajat ovatkin muuttuneet.
Postmodernilla henkisyydellä viitataan uskontoon uudessa joustavassa hyvin yleisessä elämän mielekkyyteen ja tarkoitukseen liittyvässä merkityksessä. Tutkimuksessa havaittiin, että isyyden voidaan sanoa olevan yksi keskeisimpiä haastateltujen miesten henkisyyden ilmentämisen foorumeita. Siten voidaan väittää, että myös kyllä-tarinan näkökulmasta isyys ja uskonnollisuus kietoutuvat toistensa ympärille. Samalla motivoituu tutkimuksen otsikko - Postmoderni isyys ja uskonnollisuus - tarinallinen näkökulma.
Väitöskirja
Väitösaika ja -paikka
Vastaväittäjä ja kustos
|