Tekstin koko
Perjantai 18.5.2012

Tervetuloa teologia.fi -palveluun - Välkommen!

Tämä palvelu esittelee suomalaista yliopistoteologiaa. Tarjoamme 3 kertaa vuodessa vaihtuvan teeman.

Tietoa palvelusta
Katso Teemaluettelo
Kirjaesittelyt
Hae opiskelemaan teologiaa
Teologinen aikakauskirja
Sijainti: Ajankohtaista Uutisia Raija Sollamo Vanhan testamentin tutkijain kv. seuran presidentiksi

Raija Sollamo Vanhan testamentin tutkijain kv. seuran presidentiksi

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Kansainvälinen Vanhan testamentin tutkijain seura Society for the Study of the Old Testament (IOSOT) valitsi kokouksessaan Ljubljanassa Sloveniassa 20.7.2007 professori Raija Sollamon Helsingin yliopistosta järjestön uudeksi presidentiksi kaudeksi 2007-2010.

Sollamon valinta puheenjohtajaksi merkitsee myös sitä, että järjestön seuraava kongressi pidetään Helsingissä vuonna 2010. IOSOT järjestää joka kolmas vuosi suuren kansainvälisen kongressin, johon osallistuu lähes viisisataa tutkijaa eri puolilta maailmaa. Kongressia ei ole koskaan aikaisemmin pidetty Suomessa. Seuran pääpaikka on Leiden (Hollanti) ja se julkaisee Vetus Testamentum -nimistä aikakauskirjaa.

Teksti: Marja Sadeniemi, Helsingin yliopiston viestintä

Jaa tämä Twitterissä
På svenska
Tule takaisin Alumni
Suurenna tekstiä Oletuskoko Pienennä tekstiä Helsingin yliopisto Itä-Suomen yliopisto